Kesäkausi 2.5.-2.10.2022

Kesäkausi tekee tuloaan ja kesän treenikalenteri on nyt jotakuinkin valmis. Lue tämä tiedote huolella ja tutustu kesän treenikalenteriin klikkaamalla tästä.

Myös hakeminen kesän viikkoryhmiin aukeaa NYT ja on avoinna maanantaihin 4.4.2022 asti. Tällä kertaa haetaan vain ryhmien vapaille paikoille. Treenikalenteriin on agilityn osalta kirjoitettu ryhmien tietoihin, jos ryhmässä on varmasti vapaita paikkoja. Muihinkin ryhmiin voi ja kannattaa hakea, sillä joitakin paikkoja voi vielä vapautua muistakin ryhmistä, jos esimerkiksi talkoiden tarkastuksessa selviää puutteita tai kun loppujenkin ryhmien tiedot ilmoitetaan. Kalenterin tietoja pyritään pitämään mahdollisimman ajantasalla. Talkoot tarkastetaan 1.4. alkaen. Haku ei ole kilpajuoksu, vaan tärkeää on, että täytät oikean hakulomakkeen huolellisesti määräaikana, eli viimeistään 4. huhtikuuta.

Olethan myös huomannut ottaa jo MyClubin käyttöön? Kesän kaikki laskut tullaan toimittamaan sähköpostiin ja ne näkyvät myös MyClubissa, joten nyt olisi hyvä tutustua myös siihen. ÄLÄ MAKSA ryhmäpaikkaa vanhoilla maksutiedoilla, vaan jää odottamaan MyClubin kautta sähköpostiin saapuvaa laskua. Sinut tullaan myös liittämään MyClubissa omaan ryhmääsi. MyClubin käyttöönotto koskee myös vanhoja ryhmäläisiä. Liikuntaseteleillä voi myös yhä maksaa, mutta tutustuthan liikuntaseteleillä maksamisen ohjeisiin huolella ja täytät myös tähän liittyvän lomakkeen.

HAKULINKIT

Agilityn viikkoryhmiin hakeminen 4.4.22 mennessä: https://forms.gle/d3dK5B6EKPeroGFeA

Hoopersin, koiratanssin, rally-tokon ja tokon viikkoryhmiin hakeminen 4.4.22 mennessä: https://forms.gle/2MyHaRHxakNHNJXb6

Kouluttaja- ja omatoimiryhmien tietojen ilmoittaminen 31.3.22 mennessä: https://forms.gle/YPcJeFmfaM6fSqAt6

MAKSUT JA TALKOOT

Maksut ja talkoot kesälle on hallitus vahvistanut viime viikonloppuna. Klikkaa linkkejä edellä, ja tutustu kesän ryhmäpaikkavaatimuksiin, huomioi myös, että kaikkien ryhmissä treenaavien pitää olla seuran jäseniä. Agilityssa kaikilla ryhmäläisillä pohjataitokursseja lukuunottamatta tulee lisäksi olla Suomen agilityliiton lisenssi Tampereen Seudun Koirakerho ry:n nimissä.

Kesän talkookausi on huhtikuusta elokuuhun ja kesäkaudella talkootapahtumat painottuvat kevääseen ja alkukesään, joten kaikkien talkoiden tekemistä ei suositella jätettäväksi loppukauteen. Kauden talkoot voi tehdä minkä tahansa lajin talkootapahtumissa.

Maksamattomat kausi-/OT-treenimaksut, puuttuva Sagin lisenssi ja yli 1 tunnin ylittävät talven 2021-2022 talkoorästit ovat este ryhmäpaikalle ja OT-treenioikeudelle kesäkaudella. Ryhmäpaikan saa vasta, kun maksut on hoidettu ja talkoot tehty.