"

Agilityn uudet kuviot talvikaudella 2020-2021

Toimintaa pyritään koko ajan kehittämään ja viemään eteenpäin, jotta saamme hiljalleen mukaan kaivattuja muutoksia. Koulutustiimi ahkeroi, jotta pystymme järjestämään mahdollisimman monelle seuralaiselle mielekkään ja sopivan treenipaikan.

Agilityn osalta talvikaudella on alkamassa jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen valmennusryhmäläisten kouluttama tehoryhmä, jonka vetovastuu tulee olemaan kuudella valmennusryhmään valitulla. Kaikki valmennusryhmäläiset eivät siis osallistu tehoryhmän kouluttamiseen. Tehoryhmä treenaa torstaisin arviolta klo 18-21 välisenä aikana. Tarkka aika selviää, kun talvikauden kalenteri on koottu, eli valintojen kanssa samoihin aikoihin viimeistään. Tehoryhmään valitaan korkeintaan seitsemän koirakkoa, jolloin ryhmän treeniaika on 1,5 tuntia. Tehoryhmän hinta on normaalin viikkoryhmän hinta. Tehoryhmään valitaan sekä talvi- että kesäkauden 2021 ajaksi.

Tehoryhmään hakevalla koirakolla tulisi olla jo jonkin verran agilitykokemusta, jotta vaihtuvat kouluttajat eivät häiritse. Tehoryhmään haetaan ensisijaisesti yhdellä koiralla, mutta hakemukseen saa lisätä myös varakoiran, joka kykenee suunnilleen samantasoiseen treeniin.

Lisäksi on tulossa ihan uutena juttuna kaksi tavoitteellisille harrastajille tarkoitettua ryhmää, joissa ryhmäkoko on hieman pienempi (4 koirakkoa/1 h tai 6 koirakkoa/1,5 h), kouluttaja pysyy samana ja viikkotreenien lisäksi järjestetään ryhmän mukaan määrittyviä muita tapaamisia muutaman kerran kauden aikana, näiden tapaamisten sisällöt määrittyvät ryhmän ja kouluttajan toiveiden/osaamisen mukaan esimerkiksi tavoitteiden ja kotitehtävien pohdinnasta fysiikkatreeneihin. Lisäksi näillä ryhmillä on kahdesti kaudessa oikeus varata kenttiä ison kentän treeniin. Ryhmävalinnat tehdään näissä ryhmissä aluksi vain talvikauden 2020-2021 ajaksi, jotta nähdään, miten konsepti alkaa toimia. Näiden ryhmien hinta on hieman normaalia ryhmää korkeampi (noin 1,4 x normaali ryhmäpaikkamaksu), mutta talkoomäärä on sama. Ensimmäistä tavoitteellisten ryhmää vetää Minna-Kaisa Haapanen sunnuntai-iltaisin. Ryhmään valitaan neljä koirakkoa ja treeniaikaa on tunti. Toista ryhmää vetää Hanna Degerman ja myös tämä ryhmä treenaa sunnuntai-iltaisin. Hannan ryhmään valitaan kuusi koirakkoa ja treeniaikaa on 1,5 tuntia. Näidenkin ryhmien tarkemmat ajat selviävät, kun kalenteri on koottu.

Haku näihin ryhmiin on avoinna 7.8.-15.8.2020 :

Tavoitteellisten hakulomake: https://forms.gle/LbRPBKv7kwQJKgKx5
Tehoryhmän hakulomake: https://forms.gle/rFpwToG1eKngXmGW6

Haethan mukaan, mikäli olet kiinnostunut treenaamaan hieman normaaleista viikkoryhmistä poikkeavissa ryhmissä sekä haluat treenata tavoitteellisesti. Voit hakea tavoitteellisiin ryhmiin, vaikket olisi vielä esimerkiksi kisannut. Ryhmät kootaan mahdollisimman yhtenäisiksi. Tarvittaessa ryhmiin voidaan tehdä muutoksia kesken kauden. Kaikissa näissä talkoovelvoite on sama kuin normaaleissa viikkoryhmissäkin.

Mikäli et tule valituksi, tiimiltä saat apua kuitenkin sinulle mahdollisimman hyvin sopivan treenipaikan löytymiseen, jotta pääset kehittämään osaamistasi, joten mukaan kannattaa hakea!

Mikäli sinulla on näistä ryhmistä kysyttävää, lähetä kysymyksesi jenni.nurmi@tamsk.com.

Artikkelin kirjoittaja