Hoopersin pohjataitokurssi 11-12/2021

Hoopers voidaan jakaa karkeasti kahteen eri tyylilajiin. Sveitsiläisessä tyylissä koiraa ohjataan paikallaan pelkästään suullisten käskyjen avulla (kauko-ohjaus) ja jenkkityylissä ohjaaja liikkuu koiran mukana. Tämä Hoopersin pohjataitokurssi on tarkoitettu sveitsiläisestä tyylistä eli kauko-ohjauksesta kiinnostuneille. Kurssilla keskitytään opettamaan sveitsiläistyylisen Hoopersin pohjataitoja, kuten eteenpäin fokusointia ja koiran ajattelukyvyn herättelyä suullisiin käskyihin, lisäksi kurssilla käydään läpi joidenkin esteiden alkeita. Kouluttajina Hanna Degerman ja Sini Piironen.

Kurssille osallistuakseen koirakolla ei tarvitse olla taustaa agilitysta.

Koirakon pääsykriteerit Hoopersin pohjataidot -kurssille:

  • Ohjaajalla TamSK:n jäsenyys 
  • Koira on jo ennestään tottunut oppimaan tarjoamisen kautta
  • Koiran alaikäraja 12 kuukautta
  • Ohjaaja tietää koiralle toimivan palkkaustavan. Heitettävä palkka (esim. lelu, namipallo) helpottaa treenejä.

Kurssikerrat:

  • torstai 18.11. klo 16:30-17:30 Luento
  • sunnuntai 21.11. klo 18-19
  • sunnuntai 28.11. klo 18-19
  • sunnuntai 5.12. klo 17-18 (huomaa eri kellonaika)
  • sunnuntai 12.12. klo 18-19
  • sunnuntai 19.12. klo 18-19

Kurssin hinta on 45 euroa/koirakko ja kurssille otetaan viisi koirakkoa. Ilmoittautumiset tämän lomakkeen kautta la 6.11.2021 klo 18 alkaen. Etukäteen tulleita ilmoittautumisia ei huomioida (vastauksissa näkyy aikaleima). Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.