Hallin ohjeistus

Tavoitteenamme on, että uusi uljas koiraurheilukeskus ja keinonurmi pysyvät kovasta käytöstä huolimatta hyvässä kunnossa. Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää, että kaikki hallin käyttäjät noudattavat hallin sääntöjä.

Sääntörikkomuksista seuraa käyttökielto kauden loppuun asti tai Koirahalli Oy:n hallituksen määrittelemäksi ajaksi!

Hallissa on kameravalvonta: kameravalvonnan rekisteriseloste.

Hallin pelastussuunnitelma löytyy tästä.

Noudattamalla yhteisiä sääntöjä voimme pitää hallin meille kaikille mukavana paikkana harrastaa koiriemme kanssa.

Harjoittelijan vastuu

  1. Halli on tarkoitettu vain lajiharjoitteluun ja kilpailuun, ei koirien leikkipaikaksi.
  2. Hallin käyttäjä sitoutuu noudattamaan hallin sääntöjä ja vastaa siitä, että tilat ovat luovutettaessa samassa/siistimmässä kunnossa kuin vastaanotettaessa.
  3. Hallin käyttäjä sitoutuu korvaamaan hallille tai esteille aiheuttamansa vahingot.
  4. Hallin käyttäjä on itse vastuussa itsestään, koirastaan sekä sen mahdollisesti muille käyttäjille aiheuttamista vahingoista. Koiria tulee kohdella asiallisesti kaikissa tilanteissa ja kaikenlainen koirien fyysinen kurittaminen on ehdottomasti kielletty.
  5. Halliin tulevien koirien tulee olla SKL:n määräysten mukaisesti rokotettuja.
  6. Hallissa saavat harjoitella vain treeniryhmien jäsenet, omatoimitreenioikeuden omaavat henkilöt tai kentän käyttöönsä vuokranneet henkilöt. Kentän vuokraajalla saa olla mukanaan vieraita, mutta vuokraaja on vastuussa tiloihin päästämiensä henkilöiden tekemisistä. Omatoimitreenioikeus on henkilökohtainen.

Siisteys

  1. Puhdista kenkäsi ja koirasi hiekasta, kurasta, vedestä ja lumesta ennen halliin menoa. Näin matto pysyy mahdollisimman hyvänä ja puhtaana.
  2. Käytä hallissa myös kesäkaudella eri kenkiä kun ulkona, näin matto säilyy puhtaampana.
  3. Halli ja sen ympäristö on pidettävä siistinä. Ulkokentät, parkkialue ja koko hallin ympäristö ei ole tarkoitettu koirien tarpeiden tekemistä varten! Koiria ei saa viedä tarpeilleen ulkokenttien alueelle edes talvikaudella. Siivoa siis roskasi ja koirasi jätökset roskiin. Halliin ei saa jättää mitään tavaroita!
  4. Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen harjoituksia ja tarvittaessa harjoitusten välillä, jotta halliin ei tule pissa- tai kakkavahinkoja. HUOM! Pissa- ja kakkasakko on 25 €. Sakko koskee kaikkia, myös pentuja. Sakko tulee maksaa välittömästi halliyhtiön tilille FI12 1783 3000 0080 65, viite 9991. Koirat eivät saa pissata myöskään hallin ulkoseiniin, roskiksien kylkiin tms.
  5. Koiran jätökset ja muut sotkut on siivottava hallista välittömästi siihen tarkoitetuilla välineillä ja aineilla, joita löytyy joka kentältä.
  6. Juoksuiset nartut saavat treenata hallissa, mutta hallin sisällä nartun tuleekäyttää juoksusuojaa koko ajan, myös oman suoritusvuoronsa aikana. Agilitykilpailuissa noudatetaan samaa käytäntöä, poikkeuksena itse kisasuoritus, jonka aikana juoksusuojaa ei tarvitse käyttää.

Ohjeita treeneihin

  1. Käytä harjoitellessasi vain keinonurmelle soveltuvia kenkiä. Nastat eivät saa ylittää yli 5 mm. Metallipiikkisten jalkineiden käyttö on kielletty.
  2. Esteitä ei saa raahata, sillä rikot tekonurmen. Jos et pysty nostamaan, älä siirrä!
  3. Väliaitojen siirtely ei ole sallittua, mikäli et ole vuokrannut kahta kenttää käyttöösi yhtäaikaa. Kulkukäytäviä ei myöskään saa tukkia aitoja siirtelemällä.
  4. Hallissa koiran tulee olla aina ohjaajansa hallinnassa. Pidä koirasi kytkettynä, mikäli et ole harjoitteluvuorossa.
  5. Harjoitusvuorolle kuljetaan kahdesta pihan puoleisesta kulkuovesta. Valot ovat kenttäkohtaiset. Viimeisen lähtijän vastuulla on sammuttaa valot ja lukita ovet koko hallista ja varmistaa ennen poistumistaan, että ovet ovat lukossa.
  6. Tavoitteena on antaa koulutus- ja suoritusrauha hallissa treenaaville – vain kentillä treenaavat koirat saavat pitää meteliä. Odotusalueella koirat tulee pitää hiljaisina.
  7. Seuraava ryhmä saa tuoda tavaroita (esim. häkkejä tms.) hallin odotusalueelle etukäteen lähimmästä ovesta, mutta koirat tuodaan vasta oman vuoron alkaessa. Muista viedä omat tavarasi myös pois, mitään tavaroita ei saa jättää halliin säilytykseen!
  8. Treenistä ”ylijäävät” esteet tulee sijoittaa siististi kunkin kentän seinustoille, ei odotusalueelle.
  9. Tupakointi on kielletty hallissa ja sen seinustalla. Tupakointi on sallittu vain sille varatulla paikalla. Tumpit pitää laittaa niille varattuun tuhka-astiaan.

Käytännön vinkkejä

  1. Parkkeeraus Autot pitää parkkeerata hallin seinustan vierellä oleville paikoille tai hallin ja Luhtaantien väliselle alueelle. Luhtaantien varteen parkkeeraus on ehdottomasti kielletty.
  2. Valot Jokaiselle kentälle löytyy oma valokatkaisija. Ulkovalot toimivat ajastimella, joten niitä ei tarvitse sammuttaa.
  3. Esteet Esteitä ei saa siirtää kentältä toiselle. Tai jos lainaat, kysy siihen lupa ja palauta oman vuorosi jälkeen takaisin. Älä jätä vaillinaista puomia kentälle. Jos madallat A-esteen, nosta se treeniesi jälkeen normaalikorkeuteen. Esteitä säilytetään kentän laidalla siististi, siivekkeet pareittain, ei rimoja ja kannattimia maassa, kaikki samaan esteeseen kuuluvat osat paikallaan.
  4. Ovet Viimeinen treenaaja lukitsee kaikki ovet lähtiessään.
  5. Ensiaputarvikkeet löytyvät hallin odottelualueelta.
  6. Siivoustarvikkeet löytyvät kenttien 1, 3 ja 5 kohdalla olevista hyllyköistä.
  7. Turvallisuusohjeet löytyvät ilmoitustaululta.

Mukavia treenejä siistissä TamSK-hallissa!

 

TamSK Koirahalli oy 11.4.2016