"

Agilityvalkun alustavat koulutussuunnitelmat talvikaudella 2018-2019

Agilityvalkun koulutukset on tarkoitettu ensisijaisesti seuran jäsenille. Valmennusryhmän tarkoitus on viedä lajiosaamista eteenpäin seurassa ja koulutuksilla jokainen valmennusryhmäläinen toteuttaa tätä tarkoitusta. Valmennusryhmän koulutuksia pyritään järjestämään mahdollisimman paljon erilaisia, jotta kaikille seuran agilitaajille löytyisi jotakin. Osa valmennusryhmäläisistä kouluttaa omaa viikkoryhmää.

Tässä ilmoituksessa olevat tiedot ovat alustavia ja teemat, kestot sekä ajankohdat tarkentuvat myöhemmin. Seuraathan ilmoittelua sekä täällä, mutta ensisijaisesti jäsenten facebook-ryhmässä, jossa on ajankohtaisinta infoa.

 

Iita Kuiro pitää kaksi ison kentän kisamaista treeniä (agirata sekä hyppyrata) sekä nyt syksyllä että toiset vastaavat keväällä. Syksyn treenien paikat ovat jo täyttyneet, joten seuraile kevään treenien ilmoittelua myöhemmin!

Aurora Kuosa vetää kahdeksan kerran ohjaustekniikkakurssin, jonka ilmoittautuminen alkaa 21.11.! Kurssin ajankohta on perjantaisin alkuillasta ja kurssikerran kesto on aina kerralla 1,5 h. Kurssilla käydään perusteellisesti läpi erilaisia agilityn ohjaustekniikoita. Tule mukaan opettelemaan kokonaan uusia kuviota tai vahvistamaan sinun ja koiran taitoja! Lisätietoja jäsenten facebook-ryhmässä ja kouluttajalta.

Sanna Rantanen on suunnittelut kahta kolmen kerran lyhytkurssia, joiden teemat ovat vielä mietinnässä. Myös ajankohta on vielä avoinna. Olkaapas tarkkoina tämänkin ilmoittelun suhteen!

Merja Myllymaa on kaavaillut ison kentän kuukausittaisia treenejä, aloitus voisi olla jo joulukuussa. Lisätietoja myöhemmin.

Hanna Hyvärinen ja Annika Salonen yhä pohdiskelevat talvikauden koulutusmuotoja ja teemoja. Katsotaan mitä kaikkea hienoa tässä vielä keksitään!

 

Kaikki innolla mukaan valkun koulutuksiin, sillä valkun koulutukset järjestetään nimenomaan kaikille seuran agilitaajille!

Artikkelin kirjoittaja